• FIN   |   EN

  • markkinointikoordinaattori Tuomas 1 Tuomas

    Markkinointikoordinaattori Tuomas – Henkilö sisällön toisella puolella

    Markkinointikoordinaattori Tuomas – Henkilö sisällön toisella puolella • Kesto: 5 min.

    Moikka! Olen Tuomas, 23-vuotias melkein ekonomi Turusta. Kuvailisin itseäni luovaksi nörtiksi, enkä häpeile näyttää sitä! Voin käyttää tunteja puhuessani kameroiden linsseistä ja ominaisuuksista, millaisia efektejä videoille voi tehdä, tai miten rakentaa oma mekaaninen näppäimistö piirilevyjä myöten. Nuorempana toteutin ideoitani legopalikoilla, nyt olen siirtynyt digitaaliseen ympäristöön (legot ovat silti edelleen mahtava työkalu suunnittelulle!). Rakastan tehdä ja rakentaa itse asioita. Jos jokin asia, jonka haluaisin hankkia, on rakennettavissa itse kohtuulliseen hintaan ja muutamien tuntien asiaan perehtymisellä, todennäköisesti yritän tehdä sen itse. Kylläkin vaihtelevin lopputuloksin. Mutta hei, yritys on tärkeintä!

    Mainostoimistoon töihin

    Opiskelen markkinointia Turun Kauppakorkeakoulussa neljättä vuottani, ja olen valmistumassa piakkoin maisteriksi, kunhan saan graduni kirjoitettua. Aiheenani käsittelen markkinoinnin digitaalisia järjestelmiä, ja miten yritykset haluaisivat niitä kehittää tarjotakseen parempaa asiakaskokemusta. Alunperin hain kauppakorkeakouluun tavoitteenani päästä töihin juuri mainostoimistoon, ja nyt se on onnistunut! En ajatellut puhtaasti luovan työn olevan minun juttuni, joten en hakenut opiskelemaan luovalle alalle. Sen sijaan mainostoimiston liiketoiminta kiinnosti minua enemmän, ja mahdollisena tehtävänä juuri markkinointikoordinaattori oli aina kiinnostava.

    Olen hakenut töihin avoimilla hakemuksilla eri mainostoimistoihin Turussa joka vuosi kouluun päästyäni. Hain S-Comillekin töihin jo viime vuonna, mutta silloin Melinalla ei ollut tarjota sopivaa työtä kiireisessä tilanteessa. Nyt sitten tämän kesän lopussa Melina soitti minulle, ja ilmoitti haluavansa minut töihin hänelle vastaamaan toimiston markkinoinnista. Hän vaikutti jo päättäneen asian minunkin puolesta, ja vaikka tarkoitukseni oli keskittyä gradun tekoon täysillä koko syksy, en voinut skipata sellaista mahdollisuutta. Joten tässä sitä nyt ollaan, tittelillä markkinointikoordinaattori vastaamassa meidän markkinoinnistamme, kirjoittelemassa blogeja ja suunnittelemassa strategiaa ja sisältöjä!

    markkinointikoordinaattori Tuomas kamera kädessä

    Tehtäviini S-Comilla kuuluu meidän pitkän linjan somestrategiointi. Suunnittelen, millaisia suurempia sisältöjä haluamme tuoda esille markkinoinnissamme, ja rakennan julkaisukalenteriamme näiden sisältöjen ympärille. Vastaan blogitekstien suunnittelusta ja viimeistelystä, vaikka kynän varressa on usein joku toinen henkilö kirjoittamassa itse tekstin. Ohjeistan luovaa henkilöstöämme siitä, millaista materiaalia tarvitsen eri päivityksiin, ja suunnittelen millaista eksklusiivista sisältöä menee meidän VIP-listallemme. Mel on antanut minulle hyvin vapaat kädet tehtäviini, ja hän on luottanut kädenjälkeeni alusta saakka. Vapaus luo myös vastuuta, kun aina ei ole eikä tarvitsekaan olla muita tarkistamassa kaikkea tekemistä.

    Yrittäjähenkinen markkinointikoordinaattori

    Pienessä mainostoimistossa työskennellessä näkee läheltä yrittäjän arkea, niin Melinan kuin asiakkaidenkin kautta. Itselläni on jo viime vuosilta yrittäjyyskokemusta, kun koulun ohella kolme vuotta sitten olin mukana perustamassa omaa yritystäni, Hydrohexiä. Toimintamme on edelleen kasvussa, ja uutta tapahtuu sielläkin koko ajan. Yrityksessämme vastaan kuusihenkisestä tuotanto- ja markkinointitiimistä, ja aiemmin hoidin myös yrityksemme talousasiat. Tällä hetkellä keskityn eri sisältöjen suunnitteluun, koordinointiin ja toteutukseen, niin kuin S-Comillakin. Varsinkin näyttävä ja laadukas videosisältö kuuluu vahvasti brändiimme ja viestintäämme, ja videoiden toteutus on pitkälti minun vastuullani. Oman yrityksen perustaminen ja siitä huolehtiminen on ollut  mittaamattoman arvokasta kokemusta, jollaista ei yliopistossa kursseilta saa. Koenkin sopivani S-Comin tiimiin varsin hyvin myös yrittäjätaustani ja sieltä saamani kokemuksen puolesta. Toivotan haasteet tervetulleiksi, ja olen aina kehittämässä toimintaani ja taitojani!

    Innokas sisällöntuottaja, analyyttinen suunnittelija

    Sen lisäksi, että opiskelen yliopistossa markkinointia, olen internetaikakauden itseoppinut videokuvaaja ja editoija, valokuvaaja ja 3d-mallintaja. Olen aina rakastanut luovaa työtä ja omien ideoiden visualisointia eri tavoin. Nörttinä kaikenlainen tietokoneella ja muilla teknisillä härveleillä tehtävä luova työ on aina kiinnostanut minua, ja tänä vuonna olen lähtenyt tekemään mielenkiinnoistani myös liiketoimintaa. Ensimmäiset mainosvideoni tein asiakkaille kesällä, ja into on vain kasvanut tehdessä! Ehkä jossain kohdassa videotuotanto tulee myös S-Comin valikoimaan 😉 Itseäni inspiroi tummat sävyt, hieman likaiset urbaanit ympäristöt ja dystopiset science fiction -maailmat. Olen kuluttanut todennäköisesti yhtä paljon aikaa viimeisen vuoden aikana erilaisten video-, valokuvaus- ja editointitutoriaalien parissa Youtubessa kuin koulun penkillä. Rakastan oppia uusia asioita, ja uppoudun helposti asioihin innostuessani.

    ilmakuva turun kaduista

    Vaikka minulla on vahva luova puoli, myös markkinoinnin analytiikka ja “kuivempi” suunnittelupuoli kiinnostavat kovasti. Datan läpikäynti, kampanjoiden tuloksien seuranta ja erilaiset markkinoinnin tunnusluvut saavat sisäisen numeronörttini innostumaan. Tehtäväni S-Comilla ovatkin ihanan monipuolisia, ja pääsen toteuttamaan niin luovia hommia kuin analyyttisempia suunnittelutehtäviä. Sopiva paketti siis minulle!

    Eikun eteenpäin

    Tällainen kaveri siis täällä näytön toisella puolella! Tulette näkemään paljon minun kädenjälkiä tulevaisuudessa meidän S-Comin someissa, Instagramissa ja Facebookissa, ja myös täällä blogissa.

    Jos sinua kiinnostaa nähdä, millaisia projekteja minulla itselläni on käynnissä (ja niitähän on koko ajan), kannattaa tsekata minun henkilökohtainen Instagramini, @tpitkis 🙂 Törmäillään!

     

    Tuomas

    Markkinointikoordinaattori

     

    Lakia Oy:n Marika ja Pauliina Vieraskynä

    LinkedIn osana lakiasiaintoimisto LAKIA Oy:n kasvua

    LinkedIn osana lakiasiaintoimisto LAKIA Oy:n kasvua • Kesto: 3 min.

    Kun vuosi sitten lähdin yrittäjäksi ja perustin yhdessä yhtiökumppanini kanssa LAKIA Oy:n, oli heti selvää, että pyrimme rikkomaan perinteisiä käsityksiä lakimiehen työstä ja tavasta toimia. Itse työtä on vaikea muuttaa, koska asiat ympärillä muuttuvat hitaasti ja samalla tavalla me lähetämme haastehakemuksia käräjäoikeuteen, istumme oikeudenkäynneissä tai järjestämme sovintoneuvotteluita, kuin kuka tahansa muukin juristi. Pohdimme, että se, mitä lakialalla ei ole juurikaan tehty ja missä voisimme erottautua muista, on henkilöbrändäys ja sosiaalisen median hyödyntäminen omassa liiketoiminnassamme.

    Perustimme yrityksellemme heti sivustot yleisimpiin somekanaviin. Sisällön tuottaminen lakialalla on toisinaan hyvin vaikeaa, sillä meidän työmme perustuu lähinnä ihmisten ja yritysten kaikkein vaikeimpien asioiden hoitamiseen, joihin liittyy vahva salassapitovelvoite ja useita herkkyystekijöitä. Esimerkiksi Instagramiin on haastavaa keksiä mielenkiintoisia kuvia laitettavaksi, koska asiakkaisiin ei voi viitata eikä toimeksiannoista voi kertoa mitään. Tältä osin kadehdin toisinaan sellaisia yrittäjiä, joiden toimiala on sellainen, että he voivat estottomasti julkaista kuvia omista tuotteistaan tai palveluistaan.

    LinkedIn yrittäjän somena

    Sitten löysin LinkedInin ja ymmärsin, että siellä olisi mahdollista käydä keskustelua työelämästä, yrittäjyydestä ja lakimiehenä toimimisesta yleisellä tasolla. Aloin verkostoitua siellä olevien ihmisten kanssa laajemmin ja huomasin, että verkostoni kasvoi kasvamistaan ja toi myös minulle uutta ammatillista näkökulmaa. LinkedInissä keskustelu on aina ollut työelämälähtöistä ja asiallista, joten keskusteluihin on ollut helppo lähteä mukaan.

    Kun uskaltauduin itse tekemään omia keskustelunavauksiani, huomasin, että ihmiset olivat kiinnostuneita lakimiehen työstä ja erilaisista nuoren yrittäjän arkeen liittyvistä oivalluksista. Olen myös yrittänyt ampua alas meihin lakimiehiin liitettäviä vanhoja uskomuksia. Ei, me emme istu norsunluutorneissamme ja hurjat tuntitaksamme eivät lähde juoksemaan heti ensimmäisestä lauseesta alkaen. Olen huomannut, että kun on aito ja tuo esille myös omia heikkouksiaan, on myös helposti lähestyttävämpi.

    Olen todennut, että omia palvelujaan ei välttämättä kannata aina markkinoida somessa suoraan, vaan lähtökohtana on lisäarvon tuominen muille. Erilaiset omaan alaan liittyvät vinkit tai muut nostot herättävät ihmisten mielenkiinnon ja kun he jonain päivänä tarvitsevat lakipalveluja, saattavat he sillä hetkellä muistaa meidän yrityksemme. Koska lakimiehet eivät pääsääntöisesti ole olleet sosiaalisessa mediassa kovinkaan aktiivisia, on ollut melko helppoa jäädä siellä ihmisten mieleen.

    Olemme saaneet LinkedInin kautta useita asiakkaita, sekä yksityishenkilöitä että yrityksiä. Nykypäivänä lakimiestä, tai ketä tahansa palveluntarjoajaa on helppoa lähestyä juuri nimenomaan somen kautta ja siksi mekin haluamme olla tässä kehityksessä mukana. Asiakkaiden lisäksi LinkedIn on yhdistänyt meitä useiden mahtavien yhteistyökumppaniemme kanssa ja tuonut paljon kaikkea mielenkiintoista vipinää meidän yrittäjäarkeemme.

    Siispä – verkostoidutaanhan Linkedinissä? Ja mennään vaikka lounaalle!

    Marika Myllykangas
    OTM, Lakimies
    LAKIA Oy
    http://www.lakia.fi

    P.S. Meidän LinkedInit löytyvät täältä:

    Marika Myllykangas
    Pauliina Koski

    IG:stä meidät löytää @lakiaoy 🙂

    P.P.S. S-Comin kommentit: Asiantuntijuuden esille tuominen somessa on tehokas työkalu tavoittaa ja vakuuttaa. Jos aihe kiinnostaa lisää, tsekkaa myös meidän blogista vinkit johdonmukaiseen sosiaalisen median viestintään!

    Instagram turvallisuus Mel

    Tunnista ostetut Instagram-tilit uudella ominaisuudella

    Tunnista ostetut Instagram-tilit uudella ominaisuudella • Kesto: 5 min.

    Välillä Instagramin feediä selaillessa tulee vastaan tilejä, joiden seuraajamäärä tuntuu olevan suhteettoman suuri tilin julkaisujen määrään nähden. Instagram uutisoi tiistaina 28. elokuuta 2018 julkaisemassaan artikkelissa julkaisevansa lähitulevaisuudessa uuden työkalun, jolla Instagramin käyttäjät pystyvät paremmin arvioimaan seuraamiensa tilien aitoutta. “Tietoa tästä tilistä” (About This Account) -ominaisuus julkaistaan tileillä, jotka tavoittavat suuren määrän yleisöä ja joilla on laaja seuraajakunta.

    Epäaidosti kasvatettujen tilien tunnistamisesta entistä helpompaa

    Tulevina viikkoina käyttäjät voivat nähdä lisätietoja suuria seuraajamääriä saavuttaneista tileistä uudella Tietoja tästä tilistä -ominaisuudella. Näitä tietoja ovat päivämäärä, jolloin tili on liittynyt Instagramiin, maan josta tili on lähtöisin, sekä käyttäjätunnuksen muutokset viimeisen vuoden ajalta. Ominaisuus kertoo myös niistä maksullisista kampanjoista, joita tili sillä hetkellä pyörittää.

    Nämä muutokset auttavat käyttäjiä mm. tunnistamaan epäaidosti kasvatettuja tilejä. Sen lisäksi, että Instagram-tileille ostetaan seuraajia, myös suuren seuraajakunnan saavuttaneita käyttäjätilejä myydään eteenpäin. Tällöin tilin ostaja saa haltuunsa tilin, jolla on valmiiksi laaja levikki, ja vaihtaa vain käyttäjänimen omakseen. Tällainen käytös on jatkossa helppo tunnistaa katsomalla käyttäjätilin nimihistoriaa.

    Syyskuun aikana käyttäjät, joilla on paljon seuraajia näkevät tilinsä ne tiedot, jotka ovat pian kaikkien saatavilla. Sen jälkeen uusi Tietoja tästä tilistä -ominaisuus julkaistaan kaikkien käyttöön. Jatkossa se löytyy ruudun oikeasta yläkulmasta . . . -painikkeen takaa.

    Taustalla Instagramin missio tehdä palvelusta entistä turvallisempi

    Tiedotteessaan Instagram kertoo tehtäväkseen tuoda käyttäjät lähemmäs asioita ja ihmisiä, joita he rakastavat. “Tämä läheisyys voi tapahtua vain, jos Instagram on turvallinen paikka”, kirjoittaa kuvapalvelun teknologiajohtaja Mike Krieger. “Tämä tarkoittaa, että yritän varmistaa seuraamiesi henkilöiden ja tilien joihin olet vuorovaikutuksessa olevan niitä, joita he sanovat olevansa.” Instagram-yhteisölle on tärkeää, että heillä on hyvä ymmärrys käyttäjätileistä, jotka tavoittavat monia ihmisiä.

    Instagram-tilin vahvistaminen helpottui

    Sinisellä pohjalla oleva, pyöreä Vahvistettu-merkki on helppo tapa varmistua siitä, että seuraamasi julkisuuden henkilö tai esimerkiksi brändi on aito. Nyt Instagram on tehnyt merkin hakuprosessin helpommaksi lisäämällä tileille uuden tavan pyytää tilin vahvistamista. Vahvistuspyyntölomakkeeseen pääsee helposti napauttamalla oikean yläkulman valikkokuvaketta ja sen jälkeen alareunasta Asetukset-kuvaketta. Pyydä vahvistusta -nappi löytyy Tili-otsikon alta. Tiedotteessaan Instagram korostaa, ettei tarkistuspyynnön lähettäminen kuitenkaan takaa tilin vahvistamista.

    Instagram on alusta asti keskittynyt pitämään fooruminsa turvallisena. Artikkelinsa lopussa Krieger kertoo, että Instagramilla on edessään vielä paljon töitä pitääkseen toimijat, joilla on pahoja aikeita poissa palvelusta. Samalla hän toteaa, että jo olemassa olevat työkalut kuten mahdollisuus estää sekä ilmiantaa käyttäjiä yhdessä edellä mainittujen päivitysten kanssa tekevät palvelusta hieman turvallisemman paikan kaikille yhteisön jäsenille.

    Aitoa kasvua oikeilla työkaluilla

    Some-menestykseen ei ole suoraa tai helppoa tietä, mutta pitkäjänteisyydellä ja suunnitelmallisuudella pääsee pitkälle. Kirjoitin aiheesta e-kirjan: Menesty somessa, 30 + 5 ideaa sisältömarkkinointiin. Kirjasta saa hyviä ja helposti toteutettavia ideoita oman Instagram-menestyksesi luomiseksi. Kannattaa myös liittyä VIP-listallemme, niin saat eksklusiivisia vinkkejä markkinointiisi.

    Mel

    PS. Tsekkaa myös S-Comin oma Instagram, @schmidtcommunications, niin pääset kurkistamaan, miltä toimistomme arki näyttää.

    Mitä on johdonmukainen some-viestintä Mel

    Kuinka pitää yrityksen some-viestintä johdonmukaisena

    Some-viestintä • Kesto: 3 min.

    Digitaalinen markkinointi ja viestintä ovat viime vuosien aikana kasvaneet räjähdysmäisesti. Etenkin sosiaalisessa mediassa näkymisestä on tullut yrityksille tärkeä keino kasvattaa yleisönsä määrää ja pikku hiljaa luoda kestäviä asiakassuhteita. Some-viestinnän rooli ja tärkeys jatkavat kasvuaan päivä päivältä. Kiistaton tosiasia on, että yritysten ja yhteisöjen on jatkettava ponnisteluja vuoropuhelun luomiseksi sekä ylläpitämiseksi. Kuinka sitten pitää sosiaalisen median presenssi tunnistettavana ja johdonmukaisena niin, että eri ympäristöissä vietetty aika palvelee tarkoitustaan mahdollisimman tehokkaasti?

    Yrityksen äänensävy on syytä määritellä etukäteen

    Kirjallisen viestinnän äänensävy vaikuttaa voimakkaasti siihen, kuinka organisaatiosi koetaan. Etenkin sosiaalisessa mediassa tapahtuva kirjoittelu on usein lyhyttä ja napakkaa. Tästä syystä on tärkeää asettaa rajat sille, kuinka yrityksen nimissä viestitään. Julkaisetko ja kommentoitko muodossa minä vai me? Onko kirjoitustyylisi hauska ja kepeä vai tiukkaa asialinjaa noudattava? Kuinka paljon käytät tekstin sisällä erilaisia hymiöitä ja erikoismerkkejä? Leikitteletkö kielikuvilla ja trendisanoilla? Yksinkertainenkin viesti voidaan esittää monella tavalla. Somessa ei ole oikeaa tai väärää tapaa olla läsnä. Sen sijaan on tärkeää suunnitella yrityksen ääni vastaamaan haluttua sävyä ja olla johdonmukainen kaikissa kanavissa.

    Johdonmukainen some-viestintä on myös visuaalista

    Visuaalisuus on iso osa yrityksesi identiteettiä. Erilaisten filttereiden ja tehosteiden kultaisena aikakautena on syytä varmistaa, että yrityksen some-viestintä on johdonmukaista myös visuaalisesta näkökulmasta katsottuna. Graafinen ohjeisto ja organisaatiolle valittu värimaailma kannattaa pitää mielessä myös sosiaalisen median sisältöä suunniteltaessa. Some-profiilit antavat hyvin nopealla vilkaisulla yleisölle tuntuman siitä, mistä yrityksessäsi oikein on kyse ja herättääkö yleisfiilis kiinnostuksen jatkaa tutustumista yritykseesi.

    Ole aktiivinen siellä missä yleisösi on

    Instagram julkaisi juuri uuden ominaisuuden IGTV (Instagram TV) ja Facebook on pitkään rakentanut omaa “YouTubeaan”. Sosiaalisen median mahdollisuudet eivät ainakaan ole vähenemässä ja siksi onkin tärkeää, että yrityksesi näkyy ja kuuluu juuri siellä, missä asiakkaasi viettävät aikaansa. Alustojen, kanavien ja erilaisten algoritmien viidakossa eksyy helposti. Some-viestintä vaatii todellista panostusta ja huolellista ajankäyttöä, siksi pidän tärkeänä sitä, että yritys ottaa somen haltuun kanava kerrallaan. Sinne tänne ja kaikkialle on turha roiskia. Tee rajanveto siihen, mihin some-kanaviin yrityksesi tuottaa sisältöä ja pidä nämä tilit aktiivisina.

    Tarjoa hyötyä

    Sisältö ratkaisee. Muistuta yleisöäsi siitä, miksi he joskus aloittivat kanaviesi seuraamisen. Tarjoatko säännöllisesti uusia tiedonjyviä tai opettavaista sisältöä, joka helpottaa seuraajiesi työtä? Julkaisetko herkullisia reseptejä tai DIY-vinkkejä? Mikä ikinä onkaan “se juttusi”, some-seuraajasi tuskin lopettavat tiliesi sisällön kuluttamista kun jaat tietoa muustakin kuin vain asioista joita myyt. Keskity aina laadukkaan sisällön tuottamiseen ja tarjoa auttavaa kättä.

    Viimeiseksi haluan vielä muistuttaa, että johdonmukainen some-viestintä vaatii toistoja, toistoja ja toistoja. Moni yrittäjä on kiireinen – kaikki me olemme! Kaiken sisällön ei kuitenkaan tarvitse olla vastaleivottua, joten hyödynnä uudelleenjakamisen mahdollisuudet ja linkitä sisältöjä ristiin kanavalta toiselle. 🙂

    Mel

    Tremola Oy:n kuvaus Gee

    Case-esittely: Tremola Oy:n www-sivu – Geen ensimmäinen saitti

    Tremola Oy:n www-sivu • Kesto: 5 min.

    Aloittelimme huhtikuussa uutta juttusarjaa, joka tarjoaa sinulle mahdollisuuden kurkistaa ketterän officemme punaisten verhojen taakse ja jossa esittelemme yksityiskohtaisemmin projektejamme. Ensimmäinen stoori kertoi TeamHertta-promomimmien hakuprosessista ja tällä kertaa raotan ensimmäisen alusta loppuun suunnittelemani ja organisoimani saittiprojektin kulisseja. Tältä näyttää Tremola Oy:n www-sivun synnyintarina, näin Tapion syntymäpäivän kunniaksi 😉

    Tapio @ NOOA
    Miljöökuvaus @ NOOA

    Tremola + S-Com

    Taustoista sen verran, että Tapion tie toi S-Comille viime vuoden alkupuolella erään hänen silloisen työnantajan projektin tiimoilta. Myöhemmin, perustettuaan oman yrityksensä Tremola Oy, hän valitsi meidät yrityksensä identiteetin suunnittelijoiksi, identiteetti valmistui heinäkuusssa 2017. Identiteetin valmistuttua suunnittelin Tapiolle lisäksi käyntikortit sekä tarroja ja kylttejä. Olemme myös vastuussa Tapion kustomoiduista työvaatteista, kuten softshell takista, paidoista ja collareista. Tapion jättämän palautteen yhteistyöstämme löydät Asiakkaamme kertovat -osiosta.

    Studiokuvat @ SkyPro
    Studiokuvat @ SkyPro

    Projektin kulku

    Ensimmäisen palaverin Tremola Oy:n verkkosivuston suunnitteusta pidimme Tapion ja AD:mme kanssa 7.9. Ennen palaveria Mel tiedusteli haluaisinko ottaa projektista kopin, ja minähän halusin. Olin sillä hetkellä ollut S-Comilla töissä aika tarkkaan viisi kuukautta, tämä tilaisuus jännitti, mutta samalla innosti minua aivan sikkinä. Keskustelimme neuvotteluissa sivuston rakenteesta, tarkoituksesta ja tavoitteista, saitin ensisijaisista tehtävistä ja siitä, mitä siellä halutaan tuoda esille. Tremolalla oli olemassa ns. staattinen käyntikorttisivusto WordPress-alustalla, uusien tekstien ja kuvien sekä toimivan sivuston myötä oli tarkoitus vahvistaa ja terävöittää brändiä. Juttelimme myös siitä, että ammattimaiselle valokuvaukselle olisi tarvetta.

    Keskustelujemme pohjalta pyysin tarjouksen luottovalokuvaajaltamme Arsilta ja teimme Mellun kanssa verkkosivuston toteutuksesta tarjouksen Tapiolle. Aloitin saitin suunnittelutyön tarjouksen mentyään läpi. Asetin heti alkuun myös projektille julkaisutavoitteen parin kuukauden päähän, laskin budjetin ja varabudjetin sekä määrittelin kuhunkin osa-alueeseen käytettävissä olevan työajan ja ohjeistin speksit Jaanalle, digimediasuunnittelijallemme.

    Pidimme vielä toisen palaverin Tapion kanssa, jonka jälkeen määrittelin tarkat aikataulut ja aloitin sivuston layoutin suunnittelun, joka oli tekstintuotannon lisäksi eniten aikaa vievä osio projektia. Tapiolla oli joitakin toiveita sivustoon liittyen: visuaalisesti hän toivoi aiemmin suunniteltujen tarrojen ilmettä, asettelun ja sisällön osalta miksattiin useampia eri ratkaisuja. Toimitin asiakkaalle yksityiskohtaisen leiskan kommentoitavaksi lokakuun alussa ja leiskan hyväksymisen jälkeen aloitimme saitin rakennuksen.

    Kuvauksesta pidimme yhden erillisen palaverin 20.10. yhdessä Arsin ja Tapion kanssa, silloin teimme pääpiirteittäin jo kuvaussuunnitelman sekä -aikataulun, joita ennen kuvausta terävöitettiin. Toimin itse myös 11.11. kuvauksessa assistenttina. Kuvattiin yhteensä kolmessa eri lokaatiossa – aloitettiin aamu 10:ltä SkyPro’n studiolla Pitkämäenkadulla, studion jälkeen siirryttiin Ravintola NOOAan, jossa myös ruokailtiin, ja kuvaus päätettiin ulkona 17 aikaan. Sateinen lauantai loi kuvaukselle hienot ja toki hieman haastavat puitteet, me ei tietenkään annettu kelin häiritä, vaan vietettiin Tapion ja Arsin kanssa aivan älyttömän kiva päivä ja kuvista tuli täydelliset. Kaikki tässä jutussa käytetyt sekä itse sivustolla näkyvät kuvat ovat kyseisen kuvauksen tuotoksia.

    Tapio kuvausassari Geen käsittelyssä
    Tapio kuvausassari Geen käsittelyssä

    Tekstintuotantoa varten sain asiakkaalta ranksalaisille viivoille listattuna avainsanoja sekä tietoa laitteista, joita hän halusi sivustolla mainittavan. Toteutin läpi koko projektin kestäneen projektinhallinnan lisäksi sivuston metakuvauksen, SEO-optimoinnit ja saitin julkaisun organisoinnin. Saitin julkaisun jälkeen tein vielä yksityiskohtaiset laskelmat itse projektista ja toteutuneista budjeteista.

    Poks!

    Julkaisimme saitin 23.11. – Queenin We are the champions’in soidessa ja skumppapullon poksahtaessa auki Tremola Oy:n www-sivu näki päivänvalon. Saitin julkaisu oli minulle todella iso juttu, tärkeän merkkipaalun ohittaminen – vau, minä tein tämän, huikeaa. Tapion läsnäolo hieman toki jännitti, ehdin tyylilleni uskollisena kelata monenlaisia kauhuskenaarioita – mitä jos jotain menee pieleen, mitä jos kaikki ei toimi kunniolla, mitä jos saitti ei näytä hyvältä. Olen melko kriittinen luomusteni suhteen. Kenties se osoittaa, että teen duuniani tunteella. Tai sen, että minulla on vielä pitkä matka kuljettavana ja kokemuksia kerättävänä urallani – kilometrit tuovat itseluottamusta. Ehkäpä näitä kaikkia ja se duunissani parasta onkin, että aina on tilaa kasvaa ja kehittyä.

    Tremola Oy:n ulkokuvaus
    Tremola Oy:n ulkokuvaus

    Jälkihehkutus

    Olemme saaneet saitista Tapiolta hyvää palautetta, jota hän on taas saanut asiakkailtaan ja sidosryhmiltään. Projekti onnistui erinomaisesti, nöyrä kiitos Tapiolle tästä kunniasta ja luottamuksesta. On inspiroivaa tehdä töitä ihmisten kanssa, joilla on niin kattavaa näkemystä sekä kokemusta omasta alastaan ja ketkä arvostavat meidän ammattitaitoa. Ja onnittelut tietenkin Tapiolle, hän kun sai olla minun ensimmäinen, heh.

    Seuraa Tapion ja Tremola Oy:n kuulumisia somessa: Facebook ja Instagram

    Gee ✌